Tero Jartti

Tero Jartti

Biography

Tero Einar Jartti (s. 16. maaliskuuta 1962 Valtimo) on suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja taiteilija. Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli vuonna 1989 Jouko Turkan ohjaamassa televisiosarjassa Seitsemän veljestä, joka perustui Aleksis Kiven samannimiseen romaaniin. Siinä hän esiintyi Eeron roolissa. Jartti kävi Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjan Turkan kaudella. Jartin ohjauksia ovat muun muassa Panostaja (1991, myös käsikirjoitus), Kun piru tuli polkupyörällä sepän tölliin ja sepän vaimo sai uuden nenän (1992, myös käsikirjoitus) sekä dramatisointi Runar Schildtin novellista Aapo (1994, myös käsikirjoitus), kaikki yhteistyössä Jari Hietasen kanssa. Jartin tuotantoon kuuluvat myös animaatio Kuinka karhu menetti häntänsä (2005, myös käsikirjoitus, animaatio ja kertoja) sekä useat lyhytelokuvat. Näyttelijänä Jartti on esiintynyt muun muassa elokuvissa Back to the USSR – takaisin Ryssiin (1992), Kauas pilvet karkaavat (1999) ja Cyclomania (2001). Vuonna 2006 Jartilta ilmestyi vuonna 2005 valmistuneeseen animaatioon perustuva lastenkirja Kuinka karhu menetti häntänsä.

Known For: Acting

Birthday: 1962-03-16

Place of Birth: Valtimo, Finland

Also Known As: